Auts!

Mökillä sattuu ja tapahtuu. Useinmiten vauriot jäävät vähäisiksi. Sanoisin että suven pahinta satoa oli yksi sormeen lipsahtanut puukko (lapsi, vähän verenvuodatusta ja kyyneleitä), hyttysten puremien aiheuttama allerginen reaktio (allekirjoittautunut, lääkitsi itsensä) ja muutama henkinen kolahdus sekä naapurin illanistujaisissa hankittu päänkivistys. Niin ja lepakkoruhje...

Mökin lääkekaappia (jonka design on muuten Kalapojan, tuolloin 12 v) ja ennenkaikkea sisältöä mietittäessä pohdittiin mikä on todennäköisesti tapahtuvaa, miten lähellä on ensiapu, voidaanko hyödyntää autojen ensiapulaukkuja ja miten lääkkeet ja sidetarpeet säilyvät.

Kesän ajan voi mielestäni lääkkeitä hyvin säilyttää mökillä. Syksyn tullen sekä kosteus että lämpötila eivät ole optimaalisia. Mökillä liikkuu paljon lapsia, joten kaappi ei saa olla heidän ulottuvillaan. Toisaalta en halua sitä lukita, koska ensiaputilanteessa on kamalaa alkaa roplaamaan lukkoa auki.

Mitä meidän mökillä siis on?

• Kipu ja kuumelääke sekä tulehduskipulääke aikuisille ja lapsille
• Laastareita ja sidetarvikkeita (myös lemmikeille)+ teippiä
• Puhdistusainetta
• Antihistamiinia (soveltuu kaikille perheenjäsenille)
• Kyypakkaus, joka voisi vaihtaa nimeä, kun kyyn puremaan sitä ei kerran käytetä
• Kortisoni- ja perusvoide
• Pinsetit 
• Sakset

Kaapin viereen pitäisi jostain saada vielä hyvät kirjalliset ensiapuohjeet. Lisäksi harkitsen hiilitabletteja tähän arsenaaliin. Kaikki reseptilääkkeet kulkevat mukana- tai niitä oikeastaan on vain Keijo-koirasella.

Tuleeko mieleen täydennettävää?

Pitstop

Mökille- ei mökille oli laadultaan pohdinta ennen viime viikonloppua. Maksaako vaivan käydä 10 h verran nukkumassa ja singota sitten jälleen matkaan. Ja onko järkeä varustautua juhlaan paikassa, jossa on yksi minipeili ja korkokengillä kulkematon pihatie.

Ratkaistiin asia tietenkin mökkeilemällä. Aurinkoisen päivän ilta oli ihanan kirpeä, Misa lämmitti mökin suloisesti ja kaikki stressi ampaisi samantien tiehensä. Seuraavan aamun juhliin oli leppoisaa ajella auringon paisteessa usvan noustessa järveltä ja ilmeisesti vähän hämärässä suoritettu laittautuminen meni täydestä tosin autoon koikkelehdin ainoissa korot kainalossa. Toim huom, en esiintynyt yllä näkyvän kuvan eleganssissa julkisesti.

Mä oksalla ylimmällä

Kesälomamuistellaanpas välillä...

Light-vaellus ja kevyttä vaihtelua mökkielämään? Mikä jottei tuumittiin kauniina kesäpäivänä ja päräytettiin kansanautolla lähituntumassa sijaitsevaan Päijätsaloon.

Harrastimme takavuosina patikointia enemmän tosimielellä ja silloin tuli lyhyillekin retkille varustauduttua kuin napajäätikön ylitykseen. Nyt olen tuosta ajasta jo talttunut ja pääsemme hieman vähäisemmillä visioinneilla matkaan. Jalkaan kunnon kengät, päälle mukavat vaatteet ja menoksi. Eikun... Eväät vielä reppuun ja sitten vasta!

Reitit ovat Päijätsalossa hyvin merkityt ja helpohkot kulkea rannasta lähtevää kivikkopolkua lukuunottamatta. Ihan kevein mahdollinen reitti ei ole kyseessä, jos päättää käydä ylhäällä maisematornissa nähtävyyksiä ihailemassa. Meillä nousi jalka kohtuullisen kepeästi eikä matkassa ollut lapsikaan pahakseen pannut. Veteraani-koira vähän puhalteli. Matkaa tuli mittarin mukaan 3,5 km eli kohtuullisella vaivalla hoitui tämä keikka.

Onneksi eväitä päästiin syömään Päijänteen rantaan ja siellä pääsivät koiratkin uimaan. Ranta on ihan ihmisuimareillekin passeli ja tulentekopaikkakin löytyy. Hyvä tietää vastaisuuden varalta. Hikisen hellepäivän kruunasi pyörähdys Rantaterassilla jätskeineen. Suosittelen.

Tuiki, tuiki lyhtynen

Elokuun pimenevät illat eivät ole hassumpia. Sisällä ollaan jo polteltu kynttilöitä tovin, mutta ulkolyhtyjä mökiltä uupui. Tämä ongelma ratkesi, kun mökkivieraat muistivat kivalla tuliaisella, lyhdyllä ja kynttilöillä.

Vierailla oli hyvä idea myös kiinnitykseen ja niinpä tehtiin visiitti jälleen suosikkikauppaan Rautiaan. (Oli sinne muutakin asiaa sentään). Ostettiin pätkä ketjua ja kun lyhdyt sattuivat olemaan puoleen hintaan, myös toinen lyhty kaveriksi.

Ketjut kiinnitettiin kattotuoliin ruuveilla ja mittaa jätettiin niin että, sisältäkin näkee lyhdyn valon. Niitä jouduttiin myöhemmin hieman justeeraamaan sillä sekä Kalapojan, että vierailijoiden shortcut-reitti kulki niin että hakkasivat kuuppaansa toiseen lyhdyistä. Ihme juttu, eivät tajunneet sisustuksellisia arvoja vaan lyhensivät kettinkejä. Kiukkuni haaltui kun ripustin saunaan tuliaisiksi saadun tervasydämen. Siihen varokoot kolistelemasta itseään. Ja tuoksu on aivan ihana!

Rymsteerausta

Piha on näytellyt lähinnä mustikkamaan roolia Punaisen tuvan tarinassa. Ehtymättömältä tuottajalta se tuntuukin, mitä tulee mustikoihin ja kantarelleihin ja ihan huoletonkin se on. Puita ollaan katsottu hieman kaatosilmällä mutta lähinnä pienempien yksilöiden raivaamista on harjoitettu.

Tänäkin viikonloppuna raivausta pohdittiin mutta ainoan konkreettisen teon teki anoppi, joka-kunnia ja ylistys- leikkasi alas minua suuresti ärsyttäneen ruusupusikon. Nuorta vartta sieltä pitäisi ensi keväänä nousta mutta jos ei nouse niin en jää sitä kaipaamaan. 

Vastineeksi tästä setäväestö päätti kangeta ylös ison kiven pihasta ja tasoittaa kuopan sen jäljiltä. Tätäkään en vastustanut yhtään. Keitin ahkerille kahvit ja myhäilin.

The end

Juhlallisesti vannon ja vakuutan että se on loppu nyt!

Tänä vuonna en maalaa enää yhtään mitään eikä maalaa kukaan muukaan punaisessa tuvassa. Suti on heilunut siihen malliin, että jotain sopii säästää ensi vuodellekin ja maalausmekko on saanut monta uutta eriväristä maalitahraa.

Oma viimeinen projektini oli kaapin maaluu ja jos joku homma voi vastustaa niin tämä. Kaappi oli naulattu järeillä nauloilla seinään kiinni. Paria miestyötuntia ja perheriitaa myöhemmin se köllötti kuistilla. Satoi. Hämärsi. Tilaa ei ollut nimeksikään. Mutta minähän maalasin. Niin kert. Se hieno vaahtomuovisutikin osoittautui täysin tarkoitukseen sopimattomaksi. Maalasin sitten pikkupensselillä. 

Aamulla maaliin oli takertunut öhkömönkiäisiä ja herttaisten lemmikkien karvaa. Tiskipöydältä valunut vesi muodosti klassisen kirjailun vesiliukoiseen Helmiin. Kannatti uhmapäissä päntiöinti taas kerran.

Onneksi aurinko päätti paistaa. Perustin kyseenalaisen näköisen maalaustukikohdan pihalle. Pelastin mitä pelastettavissa oli. Ja nyt tiedän mistä tulee sanonta maalin kuivumisen katselusta. Vahdin nimittäin pimpiäisten pelossa poloisen huonekaluni vieressä siihen asti että se oli pölykuiva. Muutama kimalaishyökkäys torjuttiin mutta muuten puolustusrintama piti. Ja kaapista tuli jonniinmoinen. Luotan siihen että kaikki ihailevat sitä karkin näköistä vedintä tai ovat riittävän kohteliaita ja vaikenevat viisaasti.



Viikonlopun päätteeksi tyhjensimme tuvan, keitimme kahvit termariin ja siirryimme mobiilikotiin evakkoon. Kuisti sai päälliskerroksensa ja ihan ilman kipua ja kyyneleitä. Kunhan saan maalin jynssättyä kehostani irti lupaan suhtautua positiivisesti viikonlopun pensselöinnin tuloksiin. Ja pitää kiinni lupauksestani. Ensi kesänä uudelleen!

Päiväkahviseuraa

Pääsin oikein kylille asti nauttimaan päiväkahvit. Pullaakin olisi tarjottu mutta koska kidutan itseäni trendikkäällä raejuuston popsimisella tyydyin ihailemaan seuralaisen pullaa antaumuksella. Oli hyvä ja tuore kuten Lintan kammarissa tapaa olla. Kuulemma.

Kupletin juoni ei ollut kuitenkaan parisuhdeaika vaan hankinta. Ei suuren suuri mutta oleellinen eli projektikaappiin vedin. Aika namu vai mitä (vai himoitsenko niin paljon karkkia proteiinihöttöisillä aivoillani, että arvostelukykyni on sumentunut?)

Pönttöpää

Kerrankin saa luvan kanssa nimitellä. Mökillä oli matkassa tuttuun tapaan mökkikoirakaksikko. Toinen on saanut kesän kuluessa nimekseen Karhu. Se köpöttelee hyvin karhumaisesti pitkin tonttia mustikoita mutustellen. Toinen eläin sai naapureilta lempinimen Keijo ja sehän sointuu kauniisti sen sukunimeen Kepponen. Pönttöpäiksi nimitellään väliin molempia mutta nyt potilas Keijo Kepponen oli sellainen aidosti. Kyseessä on toki vain pieni leikkaus, joka kulkee meidän piireissä puolestaan nimellä "nips-naps" eli kastrointi. Ei Keijo pahakseen pane, pönttöpäänä saa kosolti hellyyttä ja ylimääräisiä herkkuja, eikä osaa ajatella jotain menettäneensä.

Kuuma rakkaus

Nyt antaa tulla vaikka ensilumen! Päivän hellelukemia hipovasta lämpötilasta päätellen ei tule mutta jos tulis niin siinähän tulis.

Mökin edesmenneen Koo-rouvan täysin palvellut Högforssi sai passituksen pihalle. Ei siitä enää oikein järkevästi toimivaa tointunut mutta uuden mahdollisuuden se vielä saakoon kesäkeittiössä. (Sitten jonain kauniina päivänä).

Ihan ekat hiet saatiin pintaan vanhaa liettä pois puntatessa. Kakkosneloset jalaksina se viimein neljän ihmisen voimin lipui pihalle. Ja voin sanoa että ei kiroilematta. Laps herttainen oli onneksi naapurin lihakeittopatojen ääressä, joten alakoulun opettaja välttyy värikkäältä raportilta maanantaina.

Uusi, sievä ja sulava Misa purjehti huomattavasti helpommin tupaan ja jäi sinne asennukseen setien toimesta kun me anopin kanssa suoritettiin kantarelli ja mustikkaratsaus (6+ 6 l!). Satoi ja kamppeet kastuivat. joten ihan uskomattoman ihana tunne oli palata Misan koepolton jälkeen lämpimään mökkiin. Patterilämmitys on toiminut hyvin mutta kamiina saa ilman kuivemmaksi. Saunaankin oli ilmaantunut syyspyykkinaru eli kannatti kääntää hetkeksi selkänsä!

Kaminassa on yksi keittolevy, joten ehkä kohta keittelen puuhellasörsseleitä tai sitten en mutta ihana, ihana on tämä tumma ja tulinen.

 Ps. Keittiöremöntin yhteydessä tämäkin tausta muuttuu sievemmäksi mutta sekin projekti sitten tuonnempana.

Lähiruokaa, vahingossa, onneksi

Vakaa aikomukseni on tarjota elimistölleni ja niiden muidenkin täällä asuvien elimistölle mahdollisimman terveellistä, ravitsevaa ja hyvää ruokaa. Arjen keskellä tämä on haasteellista ja sitäpaitsi talvella sielu huutaa nopeita hiilihydraatteja ja kaikkimahdollisimmannopeastijahelposti-elämä ei taivu hidastamaan, hauduttamaan, pohtimaan ja valikoimaan.


Punaisella tuvalla ovat asiat taas kerran toisin. Kun piha on yhtä suurta mustikkamaata, metsän reunasta löytyvät vadelmat, kantarellit vyöryvät silmille ja kalaakin saattaa saada, olisi suorastaan tyhmää jättää ne käyttämättä. Lisäksi olen huomannut, että alueen kaupoissa on kattava tarjonta lähiseudun viljelijöiden tuotteita ja kylän tori on voimissaan.  En minä kyllä liikaa uhraa aikaa kokkailulle lomallakaan mutta kesämaut eivät suurta työstämistä tarvitse. Kesällä on pääsääntöisesti valmistettu ruoka terassilla joko grillaten tai muurikalla ja kalaa varten löytyy perus-savustuslaatikko. Ei tarvitse sisällä ährätä.

Mökkimatkan varrella suuri suosikki on Heila Heinolassa. Valikoima on suhteellisen monipuolinen ja lähiruokaa saa paitsi kaupasta mukaan, myös paikanpäällä nautittuna. Sijainti on näppärä ja käynnit sujuvat sutjakkaan.  Tykkään ja suosittelen.

Mitä tulee ravintoasioihin jatkossa, loman aikana marjapuskissa pemmastaessani mietin usein, voiko tämä olla näin helppoa. Ja voihan se mutta vain satokaudella. Tuore ja hyvältä näyttävä ruoka, joka on helposti käsillä on ideaalitilanne mutta mitenkäs sitten kun saatavilla on lähinnä muovipäällysteistä tuontitavaraa? Vanhanaikainen jäärä kun olen, olen toki pakastanut (lapsi kysyi onko minulla jotain tekemistä Pakastaja Elvin kanssa, hah!). Pakkasmarja on tietenkin lähiruokaa eikä sen pakastamiseen käytetty energia vedä vertoja tavaran rahtaamiseen käytetylle mutta laiha lohtuhan se on. Talvikaudella kai sitten syödään juureksia ja lihaa. Tai jos ollaan trendikkäitä niin raejuustoa, rahkaa ja sokeroimatonta mehukeittoa kesäkilojen pudottamiseksi.

Onneksi satokausi on kuitenkin kohtuullisen pitkä ja mitäpä sitä etukäteen murehtimaan. Huomenna pääsee sienimetsään ja yhden mustikkarundinkin voisi vielä tehdä...

Syyskesän lukemistoa

Aina on hyvä syy lukea mutta syksyn saapuminen tai edes aavistus siitä kahlitsee tehokkaasti pahinta puuhailuintoa (ei koske pensselöintiä mot). Olen yhä sangen ihastunut mökkipaikkakunnan pikkukirjastoon. Valikoima kai on sama kuin isossa kaupungissa mutta saatavuus jotain ihan muuta ja kaikki siinä käden ulottuvilla. Villiintymys sentään.

Viikonlopun ratoksi nappasin tämän vuoden uutuuden, chick litiksi kehutun kotimaisen OMG:n Laura Paloheimolta. Ja totta mooses, ihan ehtaa kamaa eli sopivasti övereitä tilanteita, ei ihan täyden kympin tyttö sankarittarena. Menestykseen ja rakkauteen ratsastettiin. Viihdyttävää ja tervetullutta, koska tähän asti lähinnä Kira Poutasen kirjat olen kotimaisista luokitellut tähän genreen. Jään odottamaan jatkoa!

Toinen opus, jonka lukemista olen pyöritellyt kotvasen on J.K. Rowlingin paikka vapaana. Jos ihmisellä on vahva brändi kirjoillansa niin hänellä ja yhtäkkiä ollaankin ihan nykypäivässä eikä taiota. Pitäisi ehkä lukea alkuperäiskielellä niin saisi kiinni kirjailijan tyylistä. Kyllä se nytkin vilahtaa lähinnä henkilöissä mutta Potter-kokemusten jälkeen kai odotukset ovat liiankin korkealla. Jos kirjailija olisi ollut joku muu, olisin luekenut vähemmän kriittisesti.

Ei hutikäynti kirjastossa antaisin tuomioksi.