Luulin tietäväni jotain odotuksesta vietettyäni alati kärsimättömänä ihmisena lukuisia vuosia odottaen milloin koulun loppumista, milloin täysi-ikäistymistä, miestä kotiin, joulua, koiranpentua... Luulin aikuistuneeni ja kasvaneeni ohi turhautuneen kiukuttelun.
Väärin.
Mökki löydettiin, puoliso vakuutettiin, tarjous tehtiin ja hyväksyttiin. Mutta kuinkas sitten kävikään? Alkoi odotus...
Ja sitä kesti.
Kyse oli paperiasioista mutta usko oli koetuksella kun aikaa vierähti puoli vuotta ja välissä katosi välittäjäkin. Eräänä helmikuisena sunnuntaina varasimme uhmapäissämme talvilomareissun, johon upotimme osan mökkisäästöistä ja kuin taikaiskusta maanantaina välittäjä kaivautui poterostaan ja kertoi, että peli on viimein selvä. Pakkasimme retkikunnan tekemään viimeisen analyysin.
Kaikki oli kunnossa ja pidimme edelleen suunnattomasti näkemästämme. Tässä vaiheessa järki oli tosin jo jyrätty tunteilla mutta kaikissa tärkeissä asioissahan tunteet näyttelevät suurta roolia. Sovittiin tällit pankkiin, riemastuttiin kohtuuttoman paljon lisävelkaantumisesta ja nostettiin jalka jarrupolkimelta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista :)