Tepan talo

Vuoden viimeiseksi tehtäväksi Mustikkamaalla jäi talvisuojan rakentaminen Tepa-venholle (tai laivalle, kuten eräs rakennuksen syntymistä seurannut nuorimies totesi). Tämä urakka oli viimeksi jäänyt vähän vaiheeseen, koska pressu puuttui ja ilmeisesti myös aika loppui.

Näin se käy:
1) Kaada puu. Vältä sähkölinjaa. Meillä kävi tuuri.
2) Pätki ranka ja raahaa se pelipaikalle.
3) Tilaa sakea lumipyry, se luo tunnelmaa.
4) Totea ettei mikään kiinnitysmateriaali ole riittävän pituista ja sovella.
5) Totea, että toinen kasaaja on vertikaalirajoitteinen ja madalla rakennelmaa.
6) Naulaa, naputa, ruuvaa ja hätistä pois jaloista painivat koirat, jotka uhkaavat romauttaa koko hässäkän.
7) Heitä pressu päälle niin rakenne näyttää uskottavalta. Sido narua säästelemättä.
 8) Psyykkaa itsesi luottavaiseksi ja keitä kahvit.

Kevättä odotellessa! Positiivisena puolena aiempiin veneaktiviteetteihin verrattuna: Kukaan ei uinut.

Nyt huudetaan!

Kerroin taannoin siitä, että Odottavan aika on pitkä ja totta vieköön Mustikkamaan hankkiminen olisi vaatinut hieman suurempaa kärsivällisyyttä kuin allekirjoittaneella on. Tänään tuli postia. Maaliskuussa vireille pantu lainhuudatus on ratkaistu 21.11.13 ja Punainen tupa on vihdoin virallisesti meidän!

Jälkiviisaana voisi pohtia, että kuolinpesältä, jaetultakin, ostaminen voi olla pitkäveteinen prosessi ja että kaupantekolupa ei tarkoita paperien kunnossa oloa ja kiinteistövälittäjä ei ole takuu asioiden sujumisesta mutta mitäpä tuosta. En missään nimessä päättäisi toisin, eikä myyjä kiusallaan jättänyt asioita hoitamatta- tosin välilainhuudatus olisi ollut pop. Hiukan kiusalliselta tuntui toimittaa papereita alkuperäisestä testamentista alkaen, sukuselvitykseen päättyen, yhteensä muutaman kilon verran henkilöistä, joiden kanssa meillä ei ole mitään tekemistä mutta tehty mikä tehty...



Ja se on siiiiiiinä! Tapauksen kunniaksi taidamme viikonloppuna hurauttaa tiluksille avaamaan pullon kuplivaa...

Raitilla

Joskus ihmisen on tehtävä mitä on tehtävä. Sen lisäksi jokaviikonloppuista rautakauppavierailua on melkein mahdotonta välttää. Viimeksi mökiltä poistuttaessa vesiputken tyhjennysventtiili päätti ottaa ja katketa. Uusi oli hankittuna mutta putkiteippi majaili väärällä paikkakunnalla. Koska satoi, oli ihan mukava vaihtoehto huristella kylille katsomaan menoa ja meininkiä-jota ei ollut. Pikkukoira sai samalla tarpeellista kaupunkikävelytreeniä.



Pakollisten asioiden jälkeen (kyllä, rautakauppa menee kiinni klo 14 ja niin menee moni muukin paikka, haastavaa on kaupunkilaisen moista tajuta) päädyttiin päiväkahville ja joululahjaostoksille iki-ihanaan Lintan Kammariin. Siellä paatuneinkin kahden minuutin kahvin kulauttaja saa särvittyä kuppostaan puoli tuntia. Tunnelma on leppoisista leppoisin ja sisustustavaroita on kivaa ihailla se toinen puolikas tunti. 

 Ajateltiin kävellä satamaakin katsomaan mutta siellä oli meneillään massiivinen luonnonmullistus. Kesää odotellessa...

Käsityöenkelit

Olen havainnut olevani melko kätevä vesiputkien kanssa. Myös pensselöinti alkaa aktiivisen harrastustoiminnan ansiosta sujumaan suhteellisen sievin tuloksin. Alituinen murheeni on kuitenkin se, etten ole varsinainen käsityöihminen. Punainen tupa suorastaan huutaa käsintehtyjä kauniita esineitä. Onneksi olen löytänyt niin kylän käsityökeskuksen kuin Lintan kammarin puhumattakaan markkinoiden tarjonnasta mutta löytyy sitä lähipiirissäkin taitoa, käsityöenkeleitä. Esimerkiksi kesällä saapuivat pienet harmaat koirat ja toivat tullessaan emäntänsä lisäksi niin ruisleipää kuin maailman suloisimpia sytytysruusuja. Niitä hädintuskin raaskii polttaa...

Naapurissakin näitä enkeleitä asuu, joten lapsi saa asusteita ja minä muunmuassa pannulaput, jotka on omistettu vedenkaatoon perunakattilasta. Kätevät kuin mitkä! Sitäpaitsi on meidänkin perheessä vielä toivoa. Jos tänä kesänä koira saa kruunun, voi jonain kauniina kesänä lapsi yllättää virkatulla päiväpeitteellä. Toiveikkaana elelee siis punaisen tuvan väki ja siihen asti autuaana kiittelevät kädentaitoisia ihanuuksista.

Lomalassen lukemistoa

Palataanpas vielä syyslomaan...Tässä loman päälukemisto. Enemmän teitä olisivat ehkä ilahduttaneet lukemani kaksi Marvi Jalon teiniponityttökirjaa sekä rakkausromaanit, joita kahlasin niinikään läpi kaksi ja joissa kaikki oikeat henkilöt saivat lopulta toisensa mutta kerrotaan nyt näistä vaan. Halukkaille referoin kyllä nuo muutkin opukset.

En ole tähän päivään mennessä päättänyt, olenko Leena Lehtolaisen fani vai enkö. Aiheet ovat hyviä, samoin juonen kehittely mutta henkilöt vähän latteita. Tulipahan kerrattua mitä kirjoissa tapahtui mutta tämän extran parasta antia oli ehdottomasti lopun lyhyt novelli. Lukemiseen tärväytyneet kaksi tuntia eivät kuitenkaan olleet totaalista ajan hukkaa, sillä aivot olivat kivasti narikassa ja sitähän tässä haettiin.

Myöskään Kingistä ylipäänsä en osaa sanoa pidänkö vaiko enkö. Tämä järkäle koukutti ja oli aika kiehtova sekoitus historiaa, rakkautta ja outoja juttuja. Yksi parhaista tältä herralta kuuluu tuomio.

Ollakseni rehellinen, kaikkein parasta oli kuitenkin maata sohvalla, kääntää sivuja, lukea, lukea, lukea vailla kiirettä minnekään. En edes muista kuinka monta vuotta edellisestä tällaisesta hetkestä on mutta otan tavaksi.

Illallinen kahdelle (tai kolmelle)

 Saamamme perheenlisäyksen vuoksi perinteinen vuosipäivän juhlistaminen aiheutti hieman päänvaivaa. Keijo ja Karhu buukkasivat vakiosviitin hoitolasta ja pikkutyttö meni tanssahdellen mummulaan mutta pieni ja rokottamaton piiskahäntä oli kysymys sinänsä. Kalapoika sen sitten sanoi ääneen. "Mentäisiinkö Mustikkamaalle?"

 

Kermapeppuinen perusluonteeni pisti ensin hanttiin. Pieni arkiluksus, hotellin sänky, herkullinen illallinen vailla omaa vaivannäköä... Mutta toisaalta. Ihan rauhassa Mustikkamaalla, hyvää ruokaa ja syödään vaikka kertakäyttöastioilta jos siltä tuntuu. Ensimmäisen illan ateria olikin proosallisesti Cittarin herkkutiskiltä noudettu ja ihana kattaus viimeisteli kaiken mutta laitettiin valot pois ja lisää kynttilöitä niin johan maistui!

 Oli toisaalta aika hymyilyttävääkin olla tällaisella porukalla liikenteessä, koska silloin alussakin oltiin me ja pieni musta pentukoira ja se mökeistä tärkein.

 Vastustin edelleen tiskaamista, joten myös lounas syötiin kertakäyttöastioilta mutta mikäpäs siinä...

Kuplivaiselle ei ollut oikeanlaisia laseja mutta tässä vaiheessa sentään maltoin luopua kertakäyttökipoista (koska Kalapoika lupasi tiskata ;)) jolloin varsinainen illallinen pääsi myös arvoiselleen alustalle. Kippis, oli kivaa ja vaikka punainen tupa ei ole Kämpiä nähnytkään niin tässä tilanteessa se palveli oikein kelpoisasti.

Ps. Pääsin kotimatkalla Heinolan Heilaan lounaalle ;)

Mukavuusfaktori

 

Tein järkyttävän havainnon. Postaus toisensa perään asiaa ja asian viertä ja vasta nyt esittelen teille yhden tärkeimmistä ostopäätökseen vaikuttaneista seikoista. Toisaalta ihan ilmeistä. Kun se toimii, sitä ei huomaa ja toimiihan se. Mutta tässä se nyt on: Kaivo. Tai pumppu. Uskollisesti pumppaa meille ja kahdelle naapurille vettä. Se mikä aina kränttyää on putki ja sulut ja ties mitkä hilavitkuttimet. Onneksi kylän rautakauppa auttaa aina. Nyt tyhjenneltiin putket talvilepoon ja alkaa kantoveden aikakausi ihan varmuuden vuoksi. Mutta liikunta tekee hyvää, maisemat ovat kauniit- ja vesi puhdasta.

Mörköooppera

"Eikö sua pelota yksin pimeässä siellä metsän keskellä?" Ei muuten pelota, koska aika vähäisiä ovat uhkat ja vaarat rauhan tyyssijassa ja jos jotain sattuu ovat naapurit lähellä. Varmuuden vuoksi turvamiehet tietenkin tutkivat niin huussin kuin sängynalusen aina pyydettäessä

 Ainoa bongaamamme MÖRKÖ, tuo karvainen musta pirulainen löytyi auton alta kirkkaalla päivän valolla eli ei, ei pelota.

Leivontai eli pusi pusi smack smack!

Kirjastosta tarttui matkaan Ulla Svenskin mainio teos täynnä lapsukaisten leivontaohjeita ja sadepäivä osui kohdalle juuri silloin kuin pitikin. Testiin otimme ensisuukot, jotka kenties olisivat olleet kauniimpia, jos punainen tupa olisi leivontavälineiden osalta paremmin varusteltu mutta makuunhan tämä ei tietenkään vaikuttanut.

Teimme näin:

1. 12 keksiä ladottiin uunipellille

2.Vatkattiin jäykäksi vaahdoksi 4 valkuaista ja 1 3/4 dl mansikkatomusokeria. Vaahto lusikoitiin keksien päälle.

 
3. Keot laitettiin uuniin , 175 astetta ja n 20 minuuttia.

 

4. Sulatettiin suklaa, 200 g tummaa versiota

5. Jäähtyneet pallukat dipattiin suklaaseen

6. Suklaan jähmetyttyä valmiita syötäväksi. Aika ihania glögin kera.

 

 Ps. Lapsen herttaisen ahkeroidessa omia leipomuksiaan, tein samaten glögin kera erinomaiselta maistuneen suppispiirakan...

Apupojat

 

You'll never walk alone kristallisoituu tämän duon kanssa hengaillessa. Et lämmitä saunaa yksin, et syö yksin, et nuku yksin, et mene yksin sinnekään, jonne sentään kuninkaat pääsevät yksin. Aina on musta kirsu, suklaanappikirsu, piiskahäntä ja pamppuhäntä auliisti avustamassa. Mutta onhan niissä sellaista universaalia hyvyyttä ja villiä iloa. Ja kun Kalapoika se vaan kalastelee ja lapsukainen sosialistelee niin punaisen tuvan hullu koiratäti paapoo seuruettaan ja maailmassa on kaikki hyvin.