Hui, Hai!

Tunnettuna kenkäfriikkinä ja huusipolku-korkokenkäkävelyn pioneerittarena luotan nykyisin mökillä mukavuuusjalkineisiin. Nämä palvelivat uskollisesti kesän yhdessä Reetonejen kavereina mutta metsään on syksyn saavuttua pukeuduttu asialliseen tyyliin. Myönnetään, samettia korkokenkäjaloille ja sukkaimina tietenkin aitoa Lare-designiä olevat villasukat. Mukavuus omaa luokkaansa.

Supersatokausi

Lähiruokakausi jatkuu jatkumistaan! Kantarelli poikineen puskee pinnalle omalla pihalla ja heti sen takana. Suppikset löytyivät sieltä mistä uumoilinkin. Puolukkasato oli hienoinen pettymys mutta saatiin sentään sitäkin haalittua kohtuullinen määrä.

Metsäreissujen mukavana bonuksena ovat vapaasti juoksevat ajatukset. Onko tämä sitten jonkinlainen tapa meditoida? Samalla otan haltuun pikkuhiljaa Mustikkamaan lähitienoita. Katson tarkalla silmällä maastoa. Tuosta voisi löytyä suppiksia, tältä kalliolta puolukoita, laaksosta vadelmaa ja mustikkaa- no kaikkialta. Odotan innolla tulevia vuosia, jolloin paikat ovat niin tuttuja, että tiedän minne mennä. Tutustumiskierros on jännä ja ihana mutta pitkäaikainen suhde se mitä eniten odotan.

Satoa on pakastettu ja syöty suoraan. Tämän kerran sienisaalis päätyi kastikkeeksi pihveille maailman yksinkertaisimpaan tapaan.

sipulia, tuoreversiota
n. litra sieniä
voita
kermaa (ruokakermakin käy. tykkään itse musta-pekka kermasta, jolloin kastiketta ei lisämausteta)
suolaa
mustapippuria

Puhdista ja silppua sienet. Paista kuivalla pannulla pois enimmät nesteet. Lisää pieneksi silputtu sipuli ja voita. Kääntele muutaman kerran ympäri niin että sipuli pehmenee. Lorauta joukkoon kerma- sellainen 2-3 dl ja lämmitä. Jos et käytä maustettua kermaa, lisää mausteet. Ei kannata liiaksi jäädä hauduttelemaan etteivät sienet sitkisty. Erittäin nam!

Timber!

Varmuuden vuoksi asetuin lähietäisyydelle tarkkailemaan, kun Kalapoika otti esiin upouuden moottorisahansa. Vähän jännitti. Keräsin lapset ja koirat suojavyöhykkeelle, tarkistin että kännykässä on latinkia ja mietin ensiapukaapin tilannetta. Riski-arviotahan sopii suorittaa pienissäkin arjen projekteissa...

Aikansa käveltyään ja pohdittuaan valikoi sahamies kohteeksi männyn. Laskin nopeasti etäisyyksiä. Hyvä, mänty olkoon kohde ja hetken yskittyään kapine käynnistyi ja mätkis. Ei ihan suunnitellusti, sanoisin mutta ilman vahinkoja oli lopulta puu vaakatasossa.

Neitsyssahaus suoritettu, puu pilkottu ja pinottu. Jäämme sekavin tuntein odottamaan jatko-osaa.

Porotko karkuteillä?

Melkein voisi kuvitella, että joulupukin porot viihtyisivät meidän takametsässä. Sarvekkaista olemme toistaiseksi bonganneet vain hirviä mutta kyllä nämä melkein jäkälän purijoista menisivät...

Herrojen kanssa marjassa-ja sienessä

Metsään mennessä alati innokkaat seuralaiset Keijo ja Karhu ovat yleensä mukana. Karhu tosin saattaa nykyisin jäädä uinumaan terassillekin mutta pieni ruskea labradorinnoutaja on metsäkoira henkeen ja vereen. Urho-karhu etenee yleensä omia reittejään, kurittaa välillä Kelpo-koiraa ja saattaa jopa poistua kesken kaiken päiväunille terassilleen. Kelpo taas pysyy kuuliaisesti lähituntumassa eikä taatusti karkaa. Pahin kiusaus on vastaan tulevat muut marjastajat- jos vaikka rapsutuksia tai eväitä heltiäisi. Silloin pojat komennetaan paikallamakuuseen.

Viikonloppuna käytin paikallamakuuta häikäilemättömästi hyväkseni suppismetsässä. Innokkaat veteraanikansalaiset etenivät metsässä touhukkaina ja minä olin juuri löytänyt melkoisen apajan. Komensin koirat pötkölleen kulmiin alueen suojaksi ja kas, valloitus oli suoritettu.

Marjametsässä koirasta on paljon apua. Pehmeillä kuonoillaan ne etenevät varvikossa ja löytävät parhaat mättäät helposti. Kelpon mielestä on kivaa, kun mättään näyttämisestä saa kehuja ja se marjastaa siinä vieressä. Suppiksiinkin se reagoi ja osasi näyttää ne. Näinköhän se eläkeläisenä ryhtyykin eräkoiraksi ja marjaoppaaksi? Köpö-karhunen ei moiseen alennu, kunhan taivastelee mutta iloisesta ilmeestä päätelleen ovat retket sillekin mieleen.

Synkkä salaisuus

Sellaista minä vaan lähdin tunnustamaan, että on meillä jotain vähemmän söpöäkin astiakaapissa. Ensin olin hyvin negatiivinen mutta ah miten hyvältä saunajuoma maittaa oikein viileänä- ulkonäköseikoista viis!

Syysterveiset- the heat is on...

Positiivinen ongelmahan se on, että joutuu syyskuun puolivälissä tuomaan shortsit mökille pakattuaan jo kertaalleen kesävaatteet pois. Ei ihan hetkeen ole moinen intiaanikesä iskenyt...

Syksyn tulon toki huomasi mökkimatkalla puiden muuttuneesta värityksestä ja paistaahan se aurinkokin matalammalta. Aamut ovat usvaisia ja viileitä ja varjopaikoissa on viileää, vaikka auringossa T-paita on pätevä varustus.

Pimeä hipsii aiemmin ja yöllä on viileää. Viileä oli Punainen tupakin sinne saapuessamme, taatusti kylmempi kuin ulkoilma. Äkkiä saatiin lämpö kuitenkin nousemaan. Misaa ei voi olla hehkuttamatta ja kun sen yhdisti pattereihin oli yöllä jo miltei liian kuuma.

Suurempia syyspuuhia ei tehty, haravoimista ei vielä kannata aloittaa, vedet saavat olla hetken vielä paikoillaan ja mökkikausi jatkuu harvakseltaan. Metsässä riitti suppiksia ja kantarelleja. Olisi ollut muitakin sieniä mutta pakko myöntää etten uskaltanut poimia kun en oikein tunnista. Hirvikärpäsiä en onneksi bongannut. Kalapoika  tarkeni hyvin vesillä ja ylös nousi kohtuullinen hauki.

Pieni pako arkitodellisuudesta oli onnistunut mutta pikkutyttöä lainatakseni "Koska me taas ehditään olla täällä oikein kunnolla, oikein tosi pitkään..."

Posliinia sen olla pitää

Olen aiemmin jo esitellyt Punaisen tuvan söpöstelykupit. Olen ehkä myös ehtinyt tunnustaa, että astiat ovat yksi heikko kohtani. Niinpä oli erittäin selvää, että mökille hankittaisiin nätit astiat tykötarpeineen. Unelmissani katan mökin pöytää ihanilla retroastioilla mutta vielä ei ole sopivia kävellyt vastaan sopuhintaan, joten jatkan etsintöjä.

Iikkea riensi tässäkin ongelmassa avuksemme. Kalapoika aloitti fiksuna miehenä lastaamalla ostoskärryyn viinilasit ja sitten valittiin neutraalia ja perinteistä mallistoa lautasta ja lasia. Aika helppoa sinänsä, koska kyseinen kauppa ei krumeluureja tarjoile. Ruokailuvälineiksi löytyivät jämäkät Fiskarsin Functional Formit. 

Kaikkiin hankintoihin olemme olleet tyytyväisiä mutta ajoittain voi ilokseen havahtua nuoren kodin ongelmaan eli kaikkiin mahdollisiin tarpeisiin ei löydykään astiaa tai hilavitkutinta. Soveltamalla onneksi usein selviää, vaikkapa vatkaamalla kermavaahdon kahdella haarukalla.


Idyllissäni on yksi synkeä ongelma. Tiskausinnokkuuteni on melko vähäistä ja kun Mustikkamaan tanhuvilla usein viihtyvät vierahatkin, olen taipunut kertakäyttöastioihin. Pitkin hampain mutta kuitenkin. Olen yrittänyt myös löytää viehättäviä vaihtoehtoja kertakäyttöruokailuvälineille mutta toistaiseksi vailla menestystä. Nämä olivat sievät mutta niillä ei voinut syödä.

 
Koska ensi kesää on kovin mukavaa jo suunnitella, haaveilen keittiön uudistamisesta ja pikkuisesta lämminvesivaraajasta. Ehkä sitten voin sanoa hilpeät hyvästit kertakäyttöastioille ja jatkaa niiden täydellisten retrojen metsästystä?.Silloin olisi mahdollista saada myös lisää kaappitilaa ja sehän merkitsisi tietenkin mahdollisuutta laajentaa nykyisestä kuuden hengen astiastosta hieman suurenpaan mittaakaavaan. Mikä ihana ajatus!

Poissa silmistä

Historiallisen hienosta syksystä huolimatta olen viettänyt kerrassaan pari viikonloppua kaupungissa. Kesän aikana hämäläistynyt sieluni tietenkin hienovaraisesti kiukuttelee. Vielä pahemmin kiukuttelivat Karhu ja Keijo, kun viime viikon poikien mökkireissulle päätyivät mukaan vain serkku-ärrierit.

Ilmeisen hienosti mökki oli palvellut herraseuruettakin. Se onkin oman mökin kiistattomia etuja, kavereita sopii kutsua milloin vain.

Syysmökkeilyä toteutetaan huomisesta alkaen teemana lepo ja rauha. Tai niin minä luulin. Kalapojalla on toiset aatokset ja upouusi moottorisaha mutta ehkä sen laulaessa itse otan ja samoan sienimetsään koiraskoirien kanssa. Viitteitä suppiksista oli näkyvissä viime käynnillä ja nyt niitä toivoisin riittävän poimittavaksi asti. Pakkaseenkin niitä mahtuisi, sillä Mustikkamaan marjasato hupenee hurjaa vauhtia rahkan kyytipoikana.